1 helmikuuta 2017 - JennyJanette

Happily ever after

Heii! Ihan ensiksi pahottelut hiljaisuudesta. Mulla on tällähetkellä luonnoksissa pyörimässä useampi postaus ja jotenkin vaan ajatukset on pyörinyt muissa jutuissa. Mulla tuli nyt aivan hirveä tarve puhua siitä teille koska en muuten tuskin saa itseäni kokoon muutakuin puhumalla. Mitään traagista ei ole tosiaan tapahtunut vaan päinvastoin, oon tästä jutusta niin innoissani etten pysty pitää sitä sisälläni. 
Tarkoitus oli olla tästä ihan hissunkissun koska mitään virallista ei ole päätetty mutta nyt on siis suunnitelmissa alttarille astelu. Mitään tarkkaa aikaa en tahdo täällä vielä julkistaa koska halutaan tehdä se kaikessa rauhassa ja hätiköimättä. Tämä on kuitenki nyt se painavin asia joka mulla on mielessä ja nyt ei vain tunnu hyvältä tulla jaarittelemaan new yorkin ostoksista ja muista vaikka varmasti sekin aikanaan, tahdon kuitenkin kirjoittaa vain siitä ja silloin mikä tuntuu hyvältä. Oon toteuttanut kaksi vuotta sitten postauksen hääunelmistani koska se nyt on ollut suuri unelma pienestä pitäen, mutta nyt kun unelmat alkavat toteutua halusin tulla avaamaan hiukan syvemmin teille että millaisia häitä suunnittelen koska en ole ehkä kaikista perinteisimmästä päästä :)

Vihkiminen rannalla - Kirkko ei ole pois luettu vaihtoehto mutta kuten olen joskus maininnut en ole kovin uskonollista tyyppiä vaikka kirkkoon kuulunkin. Lisäksi vihkiminen rannalla olisi mulle todella tärkeää koska koen jotenkin olevani maailmanlapsi, että matkustelu ja seikkailu tekee meistä "meidät". Merenrannalla mieli lepää ja samalla saa mut tuntemaan itseni vapaaksi vaikka olenkin sitoutumassa. Tässä on kuitenkin yksi ongelma nimeltään alkoholi sillä suunnittelemani hääpaikka on anniskelualuetta tarkoittaen sitä että juomat pitää ostaa yli kalliilla baarista. Kuitenkin luulen että tämä unelma vierii rahan yli :)

Sand Ceremony - Vaikka tää on alunperin amerikkalainen tapa niin musta se on ajatuksena tosi kaunis. Mikä sen ihanampi ajatus kuin valuttaa hiekkaa merimaisemassa ja pitäähän sitä jotain amerikkalaista tuoda häihin kun jenkkihulluja tässä ollaan :D Eli tarkoituksena valuttaa hiekkaa samaan lasipulloon joka yhdistää sitten kaksi elämää yhdeksi. Samalla siitä jää ihana muisto hyllyyn unohtumattomasta päivästä <3

Maalaisromantiikkaa ja vintagea - Maalaisromanttinen sisustus on aina viehettänyt mua joten tahdon ehdottomasti hyödyntää sitä häissämme. Tarkoituksena saada mahdollisimman paljon itse askarreltua. Pitsi tulisi olemaan isona osana esimerkiksi hääpuvussa ja kutsukorteissa (itseasiassa korttipohjat olenkin jo tilannut ja pukuakin suunnitellut ompelijan kanssa)

Vihkisormus - Pitsi "teema" näkyisi myös sormuksessa joka mahdollisesti myöskin teetettäisiin kultasepällä kuten kihlasormuskin. Kuvassa oikein sopiva esimerkki unelmien vihkisormuksesta 😍

Rose gold - Kaasojen puvut ja koristelut tulisivat olemaan luonnoläheisiä sävyjä esimerkiksi vaaleaa beigeä ja roosaa yhdistettynä ruusukultaiseen. Pöytiin isoja vaaleita pioneita ja kaveriksi valkoisia ruusuja. Mulla on ehdoton nounou kaikille kiiltävä pintaisille kankaille mutta paljetit, timantit ja glitteri on ok. Joidenkin mielestä saattaa olla halvan näköistä jos mekoissa on tekotimantteja mutta mua ei kiinnosta näyttääkö halvalta kunhan se miellyttää omaa silmää :)


Mä oon itseasiassa suunnitellut kaiken jo vieraiden lahjoja myöten perinpohjin valmiiksi, odottavan aika on pitkä :D Uskon että jokainen tahtoo oman näköiset häät siksi uskallan paljastaa näitä suunnitelmia. Olisi myös ihana kuulla muiden suunnitelmista, voidaan sitten yhdessä intoilla! Ajattelin tässä lähipäivinä postailla vielä nyki jutuista ja yksi asukokonaisuus suunnitelmakin löytyisi testaamattomana joten palaillaan siis pian. See ya!

Onko täällä muita hääintoilijoita jotka pääsivät jo suunnittelemaan? 😍

Xoxo JennyJanette

DIY: Valentine's day Cards

Hellureii! Löytyykö täältä innokkaita askartelijoita? Itse oon aina rakastanut askartelua ja maalaamista sekä kaikenlaisia diy juttuja. Itse osaan arvostaa itsetehtyjä juttuja kaikista eniten sillä onhan siinä ihana ajatus takana ja vieläkun tietää toisen nähneen vaivaa asian eteen niin tulee tosi tärkeä ja arvotettu olo. Ajattelin itsekkin nähdä tänä vuonna hiukan entistä enemmän vaivaa ja ystävänpäiväkortteja tulikin askarteltua vinopino. Inpiraatiota sainkin Printerestistä ja onhan tuollainen itse tehty omineen pikku vikoineen paljon kivempi kuin netistä tulostettu täydellinen kortti pohja. Tulin nyt jakamaan teillekkin pientä inspiraatiota korttien askarteluun ja 5 helppoa ja hauskaa tapaa jotka ainakin itseäni miellyttävät kovasti.

Vesiväri - Tai tässä tapauksessa oikeastaan pienitippa akryyliväriä sekoitettuna veteen. Näitä kun lähdin tekemään mulla oli jo tarkka kuva mielessä millaisia lähden tavoittelemaan ja pohjimmaisena ajatuksena oli "suttuisia" . Ensin hahmottelin vedellä sydämmen jonka jälkeen pudotin pisaran kahta eri väriä vastakkaisille puolille sydäntä ja puhalsin tähän vedellä tehtyyn sydämmeen niin että värit yhdistyivät ja syntyi liukuväri efekti. En halunnut blendata värejen rajoja vaan halusin nimenomaan että ne näyttävät eläviltä. Tuon taaimmaisen kortin sydämmen oli myös tarkoitus levitä, mutta noilla akryyliväreillähän saa tehtyä siistiä pigmenttistä jälkeä jos niin tahtoo joten suosittelen ehdottomasti ostamaan ne tähän käyttöön :)

Yksinkertaiset tekstikortit - Tähän ei tarvitse muuta kuin kartonkia sekä paksun tussin. Multa olisi löytynyt lukuisa määrä erivärisiä kartonkeja, mutta päädyin nähinkin käyttämään valkoista, koska mun mielestä musta ja valkoine vaan sopivat parhaiten yhteen tässä tarkoituksessa :D Lisäsin vielä punaisesta kartongista pienen ja hiukan isomman sydämmen korttiin, mutta yleisilmeen jätin aika pelkistetyksi.

Pilkkuja - Leikkasin paperista sydämmen jonka asetin keskelle paperia. Dippasin lyijykynän kumipäätä akryyliväreihin ja näppi tuntumalla tuputtelin pisteitä sinne tänne niin että syntyi hajoavan näköinen sydän. Tämähän tietysti pitää ajatella niin että pisteet kerääntyvät sydämmeksi eivätkä katoa ;)
Puuvillalanka ja neulonta - Tässä oli taas pohjalla ajatus että näyttäisivät hiukan vanhoilta ja kuluneilta eli valitsin tietenkin pahvin värisen kartongin. Lisäksi käytin tylsempää neulaa joita myydään askartelukaupoissa sekä tavallista puuvillalankaa. Siitä vaan sitten neulomaan kartonkia ja hahmottelemaan sydäntä. Lisäsin vielä fiilistelyn vuoksi pienen pätkän paksumpaa rautalankaa esittämään neulaa, en tietystikkään sitä oikeaa viitsinyt jättää ettei kortinsaaja loukkaa itseään :D Toiseen korttiin hahmottelin liimalla sydämmen muodon ja asettelin langan kiertämään sydämmen keskustaan asti. 
Kuvioleikkurit ja koristeteippi - Molemmat tarvikkeet löytyivätki helposti tokmannista ja ne pyörivät siinä parin euron paikkeilla. Tykkäsin tuosta glitteri teipistä enemmän kun siinä on pohjalla paperi jotta sitä on helpompi leikellä ja sitten vasta poistaa suojapaperi ja liimata kiinni. Normaalin koristeteipin leikkaaminen olikin hiukan haastavampaa sillä se takertui reunoihin ja meni ryppyyn leikatessa. Hyödynsin vielä tuon jämä teipin korttiin kun onnistuin leikkaamaan sydämmet niin siististi siitä pois. 

Tuokin oli mun mielestä hauska idea jossa sydämmet leijailevat avatusta kirjekuoresta ja pyöränkorista. Hyödynsin siihenkin sydämmen muotoisia kuvioleikkureita. Tein vielä hienon taidonnäytteen kuinka piirrän pyörän ;D Kirjekuoren puolestaan saa tehtyä neliön muotoisesta paperista jonka kolme kulmaa taittaa keskellepäin ja yhden jättää ylös. Näillä eväillä mä voisinkin hyvin mennä eskariin vetämään askartelukerhoa :D Mutta onko sillä nyt niin väliä ettei kaikki ole viivottimella piirrettyä ajatushan on tärkein <3

Teitkö sinä ystävänpäiväkortit itse tänä vuonna? :)

Xoxo Jenny

New York Part 2

Hyvää huomenta! Mut on pieni flunssa kuume tavottanut, enkä siitä johtuen ole vieläkään päässyt palaamaan töihin loman jälkeen. Toivon mukaan alkais hellittää tää ja pääsis sunnuntaina töihin. Onneks multa löytyi luonnoksista tämä postaus valmiina niin lisäsin siihen vaan kuvat pikapikaa ja painun takaisin sohvan pohjalle katsomaan jotain kivoja sarjoja HBO lta. Sieltä saa muuten ilmaisen kokeilu kuukauden jos esim sinkkuelämää kiinnostaa ;)



Päivä 4 Believe or not & NY Rangers
Tuolla Believe or Not:ssa oli vaikka mitä juttuja mihin olis päässyt mukaan kuvailemaan, mutta mua ehkä vähän kuvotti ajatus siitä että tuhannet päät ovat pyörineet niissä niin tässä oli parhampia mihin pystyin. Hehe vähän pieni olo Waldow vieressä, hän oli maailman pisin mies. Tuohon pituuteen mahtuisi melkein kaksi Jennyä. Ton ruohosta tehdyn buddhan masua kun hieroo saa onnea. Oon tosi taikauskonen vaikka en uskovainen niin olihan se pakko masua hieroa :) Tuo käsi kontakti ei haitannut yhtään mutta kun mietein niitä lasipurkkeja joihin ois voinut mennä laittamaan oman naamansa niin ei kiitos, vaikka kyllähän niitä varmasti puhdistetaankin :D
New York Rangersin pelissä oli kyllä ihan huikea meno. Oli ensimmäinen kerta kun pääsin mukaan katsomaan NHL eikä toivon mukaan jää viimeiseksi. Meillä oli paikat aika ylhäällä ja ne maksoivat parisen sataa, mutta oli sitä meininkiä aivan erillaista seurata kuin suomen lätkää. Mun oli pakko ostaa meille joululahjaksi nuo kivat peliin sopivat Rangers pipot. Oli hauska kun olimme lähdössä hotellilta samaan hissiin tuli yhteensä 6 ihmistä joilla oli Rangers pipo/lippis ja sanoivat meille heti "Let's go Rangers" ja tätä hoilattiin sitten koko pelin ajan niin että halli kaikui.







Päivä 5 Central Park
Aamupalalla kävimme hotellimme vieressä sijaitsevassa bagel kahvilassa, jossa tarjoiltiin kahvi seka bagel hintaan 6,95$. En nyt kuollaksenikaan muista mestan nimeä, mutta se sijaitsee Avenue th9 ja W36 streetin nurkalla. Google mapsikaan ei antanut tietoa paikasta ja tuolla on muutenkin tosi paljon kauppoja ja kahviloita joita ei löydy kartalta.
Ja sitten ihanaakin ihanampi Central Park. En yhtään ihmettele miksi ihmiset viihtyy siellä sillä onhan se upea paikka ankalampineen ja isoineen aukeineen, ihan varmasti kesällä vieläkin kauniimpi. Sorsat olivat kyllä tosi kesyjä siellä varsinkin kun ihmiset heittelivät niille ruokaa kielloista huolimatta, pari joutsentakin tuli haaskalle mutta ne kyllästyivät meihin nopeasti kun tajusivat ettemme anna niille ruokaa :D Päivän mittaan meille kilometrejä kertyi yli 20km, sillä tuonnepäin tuli lähdettyä myös illalla uudelleen ja syy selviääkin sitten ensi postauksessa, koska seuraavasta tulee niin paljon kuva materiaalia etten niitä tähän samaan viitsi ahtaa.

Nyt tämä toipilas käy maate, hyvää viikoloppua kaunokaiset!

Xoxo JennyJanette


ByNoor tuotteet

Mulla on ilo tulla esittelemään teille uutta ByNoor tuotesarjaa joka on saapunut juuri Cocopandan valikoimiin. Postaus on toteutettu yhteistyössä Cocopandan kanssa mutta tahdon taas painottaa että mielipide tuotteista on omani. ByNoor on uusi ruotsalainen brändi, joka on kehitetty pohjoismaisille hiuksille, eli hiuksille jotka joutuvat kestämään vaihtelevia sääolosuhteita. Tuoteet ovat täysin vegaanisia, eikä niihin ole lisätty parabeeneja. ByNooria ei ole testattu eläinkokeilla joten tässä on hyvä tapa parantaa maailmaa. ByNoor tuotteet ovat parhaillaan tarjouksessa, joten jos mielenkiintoa näitä kohtaan löytyy pääset tilaamaan niitä >>TÄSTÄ<< Linkin klikkaaminen EI tuo minulle lisätuloja.


ByNoor Hair Oil 150ML
Hiusöljy pehmentää, hoitaa ja vahvistaa hiusta tuoden siihen lisää kiiltoa. Tuote sisältää argan- ja abyssianöljyä.  Se tuoksuu ihanan kevyesti kukkaiselta eikä ollenkaan tunkkaiselta. Öljy on täysin vegaaninen, sulfaatiton sekä parabeeniton. Levitetään 2-4 pumppausta kuiviin tai pyyhekuiviin hiuksiin.


ByNoor Pure Volume 250ml
Pure volume shamppoo ja hoitoaine on hennoille hiuksille tarkoitettu. Se tuo kosteutta ja pehmeyttä hiukselle lastistamatta kuitenkaan sitä. B5 vitamiini takaa kosteuden ja tuuheuden. Tämä tuoksui pehmeän hedelmäiseltä.

ByNoor Colour Lasting 250ml
Nämä ovat puolestaan tarkoitettu värjätyille hiuksille. Vahvistettu argan- ja auringonkukkaöljyllä lisäämään kiiltoa ja suojaamaan väriä. Colour Lasting tuotteet tuoksuivat pehmeän kukkaisilta.

ByNoor Pure Moisture 250ml
Pehmeyttävä Pure Moisture kosteuttaa ja lisää kiiltoa normaaleille ja kuiville hiuksille. Sisältää arganöljyä, joka kosteuttaa ja lisää kiiltoa sekä hydrolysoituja proteiineja, jotka vahvistavat ja suojaavat hiuksia. Nämä olivat kaikista hedelmäisimmän tuoksuisia ja tuoksu säilyi hiuksissa pitkään.


Nämä Pure Moisture tuotteet olivat omalle hiuslaadulle lempparini, sillä hiuslaatuni on luonnostaan karhea joten se kaipaa extra kosteutusta ja tuo arganöljy kyllä on paras apu siihen. Haron aina sormin suihkussa hoitoaineella hiukset selväksi ja tätä hoitoainetta käyttäessä se kävi muita helpommin. Hiukset ovat kuitenkin jokaisella erillaiset joten kannattaa etsiä omansa tuoteselostuksien avulla ja testata sitten muita vuorotellen mikä itselle sopii parhaiten. Näiden lisäksi Cocopandan sivuilta löytyy esimerkiksi sarjan tehokosteuttava hiusnaamio, hoitava leave in cream sekä muita tuotteita, kannattaa siis käydä tsekkaamassa Cocopandan sivut. Musta on ainakin tosi kiva että he ovat hankkineet tälläisiä vegaanisia tuotteita valikoimiinsa ja nuo purkitkin houkuttelevat kauniilla yksinkertaisuudellaan. :) Iso  kiitos Cocopandalle ihanista tuotteista <3

Oletko sinä jo tutustunut ByNoor tuotesarjaan?

Xoxo JennyJanette

New York Part 1

Huomenta! Taas on jalat visusti Suomen kamaralla tai oikeastaan autossa matkalla Helsingistä kotiin. Nyt on tosiaan päästy tutustumaan ihanaan New Yorkin ja pääsen jakamaan kuvia sekä lyhyttä tietämystäni teille kyseisestä mestasta. Pätkin postaukset kuitenkin osiin sillä juttua riittää loputtomiin niin voitte siellä ruudun toisella puolella päättää itse kuinka kauan jaksatte lukea :D

PÄIVÄ 1 Saapuminen New Yorkiin - Ekassa päivässä ei paljon ole kerrottavaa mutta tahdon kuitenkin vinkata siitä niille jotka suunnittelevat matkaa nyciin. Eli laskeuduttuamme saimme jonotella estan kanssa lähes 2tuntia ja edellämme seisoi närkästyneitä jatkolentolaisia ja onhan tuo ymmärrettävää että suututtaa jos vaihtoaika on alle kolme tuntia ja siitä kaksi saa jonotella pelkästään estan kanssa. Kun siitä sitten vihdoin pääsimme eteenpäin matkalaukkumme oli purettu jo pois hihnalta ja ne olivat sielä sun täällä lattioilla. Matkalaukut saatuamme saimme taksin nopeasti, mutta juutuimme ruuhkaan melkein pariksi tunniksi Brooklynin ja Manhattanin väliin. On muuten paras aika tehdä tietyötä iltapäivän ruuhkassa ;) No kun saavuimme hotellille ja saimme huoneen selvisi että huoneemme ei sisältänyt maksamaamme jääkaappia ja huone oli kerroksessa 4 eli edessä näkyi vain yksi iso rakennus vaikka olimme maksaneet kaupunkinäkymästä lisämaksua. Onneksi hotelli hoiti ongelman seuraavana päivänä mallikkaasti ja saimme molemmat maksamamme asiat. Kello olikin niin paljon että haimme pikaisesti nuudelikupit lähi kaupasta ja painuimme pehkuihin.





 Päivä 2 Timesquare - Heti ensimmäisenä kokonaisena päivänä heräsin 4 aamuyöstä kun unirytmi oli sekaisin aikaerosta. Jesse veti sikeää puoli ysiin asti ja melkein samantien lähdimme ostamaan aamupalaksi kahvia ja sämpylää joita päädyimmekin syömään Timesquaren aukealle. Kiertelimme kauppoja muutaman tunnin läpi, Forever 21 tarttuikin laukku ja farkut mukaan. Välissä kävimme vaihtamassa hotellilla huoneemme hinnan veroiseksi. Päivällistä päädyimme syömään ehkä ainoaan paikkaan joka ei ollut buukattu yli täyteen Hudson Stadionille. Ciabattaan tehty burgeri olikin ihan uusi juttu mulle oli tosi hyvää :) Burgerilla hintaa oli 22$ + verot ja tippiä annettiin 20% tilauksen loppu summasta.








Päivä 3 Empire State Building - Kolmantena päivänä lähdimme jo varhain Empire State Buildingille, johon meillä olikin etukäteen ostetut liput. Näkymät olivat sielä tosi kauniit! Empire State Buildingissa olikin tarkat turva säännöt eikä juotavia tai ruokia saanut viedä turvatarkastuksen läpi. Ohjeistuksessa oli että laukun oli oltava pieni mutta itse näin montakin jolla oli isompi reppu mukana. Onneksi pieni lumisade tuli vasta illemmalla joten saimme melko selkeältä taivaalta kuvia. 
Tämän jälkeen vedimme sieläkin suunnalla pienen shoppailu kierroksen ja Victoria's Secretissä olikin viidet alushousut 10$ sekä rintaliivit 15$ eli super hyvään aikaan mentiin normaalistihan ne maksaa paljon enemmän :) Vielä VS jälkeen muistelin Rainbow vaatekauppaa jossa kävimme edellisenä päivänä ja jäi harmittamaan kun näin upean hameen mallinuken päällä joten palattiin sitten vielä hakemaan se mulle. Hyvä tuurihan siinä kävi koska nuken päällä oli viimeinen koko ja se oli sopivasti oma kokoni sanoin Jesselle että ihan sama mitä maksaa ostan sen silti ja hintaakin oli vain 16$. Tuo Rainbow Shop on kyllä tsekkaamisen arvoinen paljon viimeisiä kokoja kengistä 20-25$ ja nahkatakinkin löysin vain 15$.

Pian ollaankin äidimme pihassa hakemassa koirat mukaan kotiin <3 Joten palaillaan asiaan lähipäivinä, sillä tässä oli vain murto-osa kuvista ja alle puolet päivistä. Super mahtavaaa sunnuntai päivää kaikille! 


Xoxo JennyJanette